Gumifa Oy

”Ajatus omasta yrityksestä ja huollonhallintajärjestelmän kehittämisestä tuli vuonna 2010. Silloin ideana oli saada aikaiseksi sellainen järjestelmä, joka palvelisi erityisesti raskaan kaluston kuljetusyrityksiä. Yritys perustettiin maaliskuun 1. päivä vuonna 2014. Tavoitteena oli sellainen digitaalinen huollonhallintajärjestelmä, jonka avulla pystyisi tiedonkeruun avulla hallitsemaan monia eri vaikeasti seurattavissa olevia kulueriä, kuten rengasvarastoa ja huollontarvetta tai saada irrotettua pääomaa sinne, missä sitä eniten liiketoiminnallisesti tarvitaan. Tiedon kerääminen ja sen analysointi oli monilla yrityksillä aikaisemmin yhdellä koneella jos jonkinnäköisissä tiedostoissa. Asiakkaat joutuivat tekemään päätöksensä renkaita potkimalla mututuntumaan luottaen esimerkiksi rengasmerkkikohtaisia suoritteita laskiessa. Nyt kaikenkattava tieto ja tehokkaat analyysit ovat saatavissa OSS hallintajärjestelmän kautta millä tahansa päätelaitteella pilven kautta. Tämä tuo asiakkaillemme kilpailukykyä ja liiketoiminnallista tehokkuutta monella eri toiminnan tasolla. Nykyisellään OSS hallintajärjestelmä toimii tehokkaimmin keskisuurille ja suurille kuljetusyrityksille, mutta vastaava on tulossa myös pienemmille toimijoille. Gumifan rengasverkkokauppa Mustastore.com tarjoaa yrityksille ja kuluttajille mahdollisuuden tilata edullisia renkaita kuorma-autoihin kuin pienkoneisiinkin.”

"One Stop Service - OSS"

OSS Huollonhallintajärjestelmän avulla voidaan toimia niin sanotusti yhden huoltopysähdyksen taktiikalla. Saman huollon aikana voidaan vaihtaa renkaat, öljyt ja suodattimet, pestä yksikkö ja tehdä tarvittavat muut huoltotoimenpiteet, joita hallintajärjestelmän kautta voidaan seurata. OSS hallintajärjestelmän avulla pystyy keräämään ja analysoimaan tietoa erittäin tehokkaasti ja näin tehdä ratkaisevia päätöksiä suunnitellusti ja hyvällä luottamuksella. Tällä tavalla koko kalusto pystytään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti ja irrottamaan pääomaa niihin liiketaloudellisiin toimenpiteisiin, joihin sitä kipeimmin tarvitaan.

 

Kyllä kiitos

Nyt alkoi kiinnostaa! Haluan että otatte minuun yhteyttä!







Tottakai haluan Gumifan uutiskirjeen!